(Intro) Mm-mm-mm, mä näen sut, mä näen sut täältä reunast. Mun pieni ystävä, katso mua nyt. (Verse 1) Näen sut täältä reunast, niin hiljaa ja niin peloissaan. Maailma ympärillä tuntuu liian suurelta, ja liian pimeältä, oot eksyksissä. Sinä, joka pakotit kehosi, muuttumaan pienemmäksi ja heikommaksi. Yritit kadota pois, jokaisesta uudesta hengenvetoluusta, vaikka varjot ympärillä kasvaa, yrität vain pysyä pinnalla. (Chorus) Näen pullon sun kädessä, näen katseen joka kauan sitten sammui. Etsit rauhaa, mutta et sitä ikinä saanut, vaikka huusit apua, et sitä kuultu. Tunnet itsesi niin oudoksi, kuin vieraaksi täällä, kuin et kuuluisi tänne. Kuin joku olisi pyyhkinyt kaiken, ja valinnut heittää sut pois. Heitti sut pois. (Verse 2) Mun pieni ystävä, katso mua, tiedän miltä tuntuu olla eksyksissä. Mutta minä olen nainen joka selvisi, minä olen nainen joka nousi tuhkasta. Näen takaisin ylpeydellä, matkan jota olemme kulkeneet yhdessä. Se tie oli pitkä ja kylmä, mutta selviydyttiin kaikesta huolimatta. (Bridge) Nyt kaaoksella on vihdoin nimi, nyt myrskyllä on oma perusta. Se on hdd-pyörteitä ja hengitystä, joka sekunti, joka valveillaoloaika. Ja ptsd-demoneita joita kohtaamme päivittäin, mutta kyyneleet virtaavat rauhassa. Ne jotka rakastavat meitä, ne jotka jäivät, ne näkevät nerouden kaaoksen keskellä. (Chorus) Näen pullon sun kädessä, näen katseen joka kauan sitten sammui. Etsit rauhaa, mutta et sitä ikinä saanut, vaikka huusit apua, et sitä kuultu. Tunnet itsesi niin oudoksi, kuin vieraaksi täällä, kuin et kuuluisi tänne. Kuin joku olisi pyyhkinyt kaiken, ja valinnut heittää sut pois. (Outro) Niin nyt, pieni sinä, anna sen tulla ulos, anna tulla ulos. Se yksinäinen aika on vihdoin ohi, vihdoin ohi. Näen takaisin ylpeydellä, matkan jota olemme kulkeneet. Me reseroimme, me aloitamme taas, me aloitamme taas. Nyt me olemme kaksi, meitä vastaan maailma, käsi kädessä, käsi kädessä. Anoreksiasta, kohti kokonaista maata, hengittäen, kasvaen, tässä ja nyt. Mm-mm-mm, mä näen sut.
