Oli kesä jo täydessä loistossa ja järvi kuin timanttivyö. Minä istuin ja iloitsin lomasta. Ol kaukana, kaukana työ. Oli seurana minulla vapoja kaksi. Ne puhuneet minulle ei liiaksi. Kun aallot hiljaa, vain aallot hiljaa veneeni reunoihin lyö. Sudenkorento liittyi mun seuraani, sen kunnian hänelle soin. Hänen sininen takkinsa kiilteli, minä katsehen hänehen loin. Minä vierashan olin korennon mailla. Mut, korento ei ollut mitään vailla. Se sineen lentää, vain sineen lentää. Minä yhteyden häneenkin koin. Niin kaunis on kukoistus kesäinen. Sen loppuvan tahtoisi en. Ja väreily pienten aaltojen luo kauneuden täydellisen. Kuvan suljen sen sieluuni lämpöä luomaan. Syksyhyn synkimpään valoa tuomaan. Nyt talven kestän, mä talven kestän. Sen kylmän ja pimeyden.
