
Sysimusta oikeisto kauhea oli huuto mm. Hoitajamitoituksesta ja toinen huuto velanotosta koronasta huolimatta. Nyt otetaan velkaa samalla tavalla, vaikkei ole korona syynä. Työttömyys lisääntyy, yrityksiä menee konkkaan. Sitten tuo kelakorvauksen nosto yksityislääkärillä. Ja anteeksi vaan, se tku-hki tunnin junahanke on suoraan sanottuna idioottimaista ja perkeleestä. Maksaa 2.5 miljardia veronmaksajille vielä sen lisäksi, että valtion omaisuutta pistetään rahoiksi. Terveyspalveluista olen ajatellut, että mikä on näiden kokkarepersujen osakkeiden määrä, kun valtaville ulkomaisille terveysjäteille täytyy verorahoja ohjata miljarditolkulla. Osingot kilisenevät tileilleen, kuin Niagaran putous! Kaunopuheisuus jonojen lyhentämisestä on tunnistettavissa tilannekomiikkana. Siis tämä hallitus ajaa sammutetuin lyhdyin päin jyrkännettä, vaikka kuinka asiantuntijat osoittavat tehdyt päätökset virheellisiksi. Paluuta eikä peruutusta päätöksiin edes harkita sanoo pääministeri. Muualla palakoon autot kaduilla, nouskoon ihmiset kapinaan heitellen mätämunia sekä tomaatteja. Suomalaiset eivät uskalla vastustaa. Muualla euroopassa autot palaisivat ja kansa olisi kaduilla!!! Mädät kananmunat ja tomaatit lentäisivät kansalaisten palautteena tehdyistä päätöksistä. Koska suomalaiset nousevat sortajaa vastaan
No comments yet!
Be the first one to show your love for this song