Mun mummola oli osa nälkämaata vietettiin siellä lapsuuden kesät ilman murheita jotka sinne aikoinaan asuttivat, ne oli urheita ne vaarat oli korkeita kun niitä katsoi lapsena järvikin oli iso ja syvä, se oli mun meri ylpee oon juuristani, mussa virtaa kainuulainen veri. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa... Jylhien järvien loiskintaa.. Tää kansa ei koskaan leveile rikkauksil tääl mittari on se, että menee huonommin kuin muil se ominaisuus tuli myös mulle äidin maidos mä oon ylpee, ett oon saanut elää lapsuuden paikas niin aidos mul on iso suku mutta ei me juuri yhteyt pidetä nähään hautajaisis ja häis, niistä me ei tingitä. Tiedän mis onneni on... Riihesi rikkaus riippumaton... Joku väittää, et me ollaan kateellista kansaa ja näytetään ylpeilt mut me ollaan luontomme saaneet ja voimamme niiltä tyypeilt jotka kaskeks raivas korpien metsät surkeat nuot ja kiersi elääkseen järvet, joet ja kaikki aukeat suot mut meistä kasvoi vahva kansa joka itse tienasi rikkautensa. Meille myös kevätkin keijunsa toi... Rastas ja metso täälläkin soi... Mä oon aina kainuulainen ja kainuulaisena kuolen itte mä lusikkani vuolen ja haavani ylpeesti nuolen pidän siitä huolen, et mulla säilyy luonne kainuulainen oon aina kulkija surkeiden metsäin ja soiden juureni mä tuun aina muistamaan kolkassa synkeän syntymämaan... Mä oon aina kainuulainen ja kainuulaisena kuolen itte mä lusikkani vuolen ja haavani ylpeesti nuolen pidän siitä huolen, et mulla säilyy luonne kainuulainen oon aina kulkija surkeiden metsäin ja soiden Juureni mä tuun aina muistamaan kolkassa synkeän syntymämaan...
