Onko tämä minun kaupunkini? Olet jotain harmaata, jonka reunasta en saa kii. Astun jokaiseen lätäkköön ja viet minua kaikkiin suuntiin. Puiston keltaiset lehdet valuvat katuojaan ja minä en tiedä minne meen. Harmaat talot ovat kuolleita ja kujilla kuuluu vain niiden etäinen ja kolkko nauru. Pilvet raapivat taloja ja parvekkeet roikkuvat alakuloisina niiden seinillä. Asfaltilla kuvani, joka tuijottaa ohitseni. Miksi se hymyilee, miksi se vain hymyilee. Jokainen katu on täynnä sateen kastelemia tarinoita, joiden loppuja kukaan ei osaa kertoa. Kostutan sormeni sateeseen ja kirjoitan ne kaikki. Maailma on tänään pehmeä ja märkä. Istun puiston penkille ja katson kuinka vanha nainen kantaa miestään selässään ja laskee hänet vierelleni. Miehen pitkät hiukset raapivat poskeani märässä tuulessa. Mies hymyilee ja näyttää sormella läheistä kujaa. Nurkan takana vanha nainen nauraa ja itkee. Tämä ei voi olla totta. Tämä ei voi olla totta. Missä mä oon, minne meen. Miksi en voi olla syksy ja odottaa talvea. Miksi en voi olla lehdetön puu, joka odottaa kevättä. Miksi en voi olla syksy ja odottaa talvea. Miksi en voi olla lehdetön puu, joka odottaa kevättä. Jokainen katu on täynnä sateen kastelemia tarinoita, joiden loppuja kukaan ei osaa kertoa. Kostutan sormeni sateeseen ja kirjoitan ne kaikki. Kirjoitan ne kaikki.
