Oli ilta, jossa valo viipyi kuin muisto, jota en päästä pois. Sinun kosketuksesi jäi minuun, kuin lämmin varjo, se ihollani soi. Ja minä uskoin siihen hetkeen, että sydän ymmärretään. Mutta hiljaisuus jäi väliimme — vielä tiennyt en, mitä tulen tietämään. Tämä on tango, jota en tanssinut, askel jäi ilmaan leijumaan. Tämä on tarina, jota en puhunut, sydän jäi tahtia kuuntelemaan. Mutta nyt, kun silmäni suljen, minä tanssin sen hiljaa näin — tango, jota en tanssinut, on lopulta vain sisälläin. Kahvilassa vanha piano soi, oli liikaa kulunut jo aikaa. Paperit välissämme painoivat enemmän kuin sanat uskalsi kantaa. Sinä punastuit, minä pelkäsin, etten kestäisi totuutta. Joten vaiensin taas sydämen, joka olisi tahtonut sinut kuulla. Tämä on tango, jota en tanssinut, askel jäi ilmaan leijumaan. Tämä on tarina, jota en puhunut, sydän jäi tahtia kuuntelemaan. Mutta nyt, kun silmäni suljen, minä tanssin sen hiljaa näin — tango, jota en tanssinut, on lopulta vain sisälläin. En enää ollut se sama, kun vuosien jälkeen näin sinut taas. Kehoni muisti yhteisen liikkeen, mutta sydän oli oppinut anteeksi antamaan. Tämä on tango, jota en tanssinut, mutta joka tanssi minut. Näitä sanoja ei koskaan lausuttu, jotka kuiskasivat: nyt riittää, nyt. Nyt askel on kevyt ja vapaa, minun rytmini vihdoin soi — tango, jota en tanssinut, oma rakkautein olikin, oi.
