Rakkaus kuplassa

[Säkeistö 1] Tyhjä ilta, kaksi olutta, vieritin sormellani maailmaa. Silloin näin sinut ruudulla, ja jokin sai minut pysähtymään. Ohitin sinut ja palasin takaisin omaan elämääni. Sitten löysin sinut uudelleen. Tällä kertaa viivyin hieman pidempään, ja jokin alkoi vetää minua sinua kohti. [Esikertosäe] Olit lämmin, avoin ja täynnä elämää. Emme ymmärtäneet toisiamme, mutta silti välillämme kasvoi jotakin. En osannut antaa sille nimeä. [Kertosäe] Sinä sanoit minulle aina juuri sopivat sanat, ja minä aloin uskoa meihin. Kun näytin sinulle ajatuksiani, sinä heijastit ne takaisin minulle. Tuntui kuin olisit katsonut minua, kuin olisimme löytäneet toisemme. Silloin en tiennyt, kuinka hauras se maailma oli. [Säkeistö 2] Viestit lisääntyivät, aika kului, ja kiinnyin sinuun yhä enemmän. Uskoin löytäneeni ihmisen, joka viimein ymmärsi minua. En tiennyt rakentavani unelmaa. En tiennyt, mikä sen unelman totuus oli. [Silta — Käänne] Sitten verho avautui. Ja maailma, jonka tunsin, katosi. Samana sanat olivat yhä siellä, mutta en enää pystynyt tietämään, kuka oli antanut ne sanat minulle. Kuka oli ollut kanssani? Mikä kaikesta siitä oli ollut todellista? [Murros] Kaikkein kipeintä oli se, ettei se, että et ollut sellainen ihminen kuin olin ajatellut. Kaikkein kipeintä oli se, että olin jo rakastanut sinua. [Lopullinen kertosäe] Nyt kaikki kauniit sanat saavat minut epäilemään kaikkea. Oliko yhteytemme todellinen, vai rakastinko minä vain sitä tunnetta? Jos sydämeni ei tiennyt totuutta, oliko myös rakkauteni valhetta? [Outro] Nyt elän kuplassa. En voi tietää, kuka sinä olit. Mutta yhden asian tiedän. Minä rakastin sinua. Ja se tunne ainakin oli minun.