Oli Alfredilla vahva hevonen. Se kunnon kuormia veti. Se oli omapäinen ja tapainen. Ei aina totellut heti. Kerran Alfred vei hevosen korpeen taas, ja kasasi rankoja kasan. Ei hevonen ollut moksiskaan, muttei askelta ottanut tasan. Kyllä Alfred tunsin hevosen. Tiesi hevonen jaksaa kuorman sen, vaikka nyt vain seisoi mulkoillen tuo hevonen laiskanoloinen. Meni Alfred piiloon kiven taa. Jätti hevosen seisomaan yksin. Koetti hevosta liikkeelle petkuttaa. Se alfredin haistoi nytkin. Tunnin perästä Alfred piilostaan lähti kotia kohden lompsimaan. Hän puolimatkasssa kotiinsa kuulee kovaa melua takaansa. Hevonen kovaa vauhtia tulee rankakuorma matkassa. Ei enää tahtonut huilia, kun pelko möyrysi vatsassa. Ei vauhtia edes hidasta. Voi ihanaa, vahvaa hevosta.
