Olen korven hiljainen henki Minulla ei ole kehoa eikä omaa ääntä Lampi peilaa metsän sen ikävälle Kun kesä yö laskeutuu koivun oksille Mökki seisoo rannalla yksinään Savusaunan ovi jäänyt raolleen Kuikka huutaa, laulunsa ikävälleen Kuikka huutaa, minä vastaan Kaiku kantaa kauas, kauas pois METSÄLAMMEN LAULU EI KOSKAAN UNHOITU VAIKKA SOUTAJA JO KAUAN SITTEN LÄHTI METSÄ MUISTAA, KUIKKA LAULAA HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON Kesä palaa, mutta ketään ei saavu Laituri vajoaa hiljaa lammen pinnan alle Minä olen tässä, aina läsnä Kasvatan sammalta kivien päälle Hyttyset tanssivat illan hämyssä Tuuli kuiskaa rantakaislikoissa Olen nähnyt sukupolvien ilot ja surut Joka ainoa jätti jälkensä rantaan METSÄLAMMEN LAULU EI KOSKAAN UNHOITU VAIKKA SOUTAJA JO KAUAN SITTEN LÄHTI METSÄ MUISTAA — KUIKKA LAULAA HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON Sauna lämpiää jälleen, padan vesi lämpenee Vihdan tuttu tuoksu täyttää ilman Vihta hyväilee vartaloa ihanasti Tässä hetkessä, kaikki parhain päin Kuikka laulaa, tervetuloa Tervetuloa takaisin rauhaan METSÄLAMMEN LAULU EI KOSKAAN UNHOITU VAIKKA SOUTAJA JO KAUAN SITTEN LÄHTI METSÄ MUISTAA, KUIKKA LAULAA HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON HILJAISUUS ON KAUNEINTA MITÄ ON Olen lampi. Olen metsä. Olen kiven sammal. Olen ikuinen. Olen aina ollut täällä.
