Antaumus (Remastered)

Kun astut sisään, ei ole enää ovea, vain kynnys, joka muuttuu sydämenlyönniksi. Antaumus on se hetki, kun kaikki turhat sanat pudotetaan kuin vaatteet lattialle, ja jäljelle jää vain alaston tahto koskettaa, olla, hengittää. Se on hiljainen rukous toisen iholla, ei kohotettuina käsinä vaan suupielissä, silmissä, sormien pienissä värähdyksissä. "Antaudun, antaudun... Sinussa minä olen... Sinulle minä antaudun... Sinä minuun antaudut...." Antaumus ei kysy nimeäsi, se ei tarvitse selityksiä. Se tietää sinut jo, kuin meri tietää jokaisen joen, kuin tuli tietää kipinän, kuin yö tietää aamun olevan väistämätön. Minä kumarrun sisääsi kuin pyhättöön, ja löydän siellä enemmän valoa kuin kirkkaimmasta päivästä. Sinä avaudut minulle kuin kirja, jota ei koskaan saa luettua loppuun, ja juuri siksi minä en lakkaa lukemasta. "Antaudun, antaudun... Sinussa minä olen... Sinulle minä antaudun... Sinä minuun antaudut..." Antaumus on kokonaan antamista, ja juuri silloin saa enemmän kuin koskaan pyytäessään. Se on kaatumista ilman pelkoa, luottamusta siihen, että toinen ottaa vastaan, kantaa, pitää kiinni, kunnes maailma ympäriltä hiljenee ja jäljelle jää vain se, mikä on totta...