kauan sitten, tähtien alla metsät nuo kuiski... valtiattaresta... pohjolan yön... jonka hopeinen kruunu loisti.... usvasta hänen... linnansa rakennettu, tähtikuvioilla seinät verhoiltu, siellä istui yksinänsä tuo kuningatar kuun. hiukset kuin revontulet, hänen hartioilleen lankes, katse kylmä, niin syvä... loputon pohjolan yö. unelmat maan ihmisten nousi hänen luokseen... kantoi ne sydämeen hiljaiseen, niin yksinäiseen. öisen lammen rannal paimen poika yksin lauloi, kevään kaipuu äänessänsä taivaan näytelmää katsoi. kuningatar kuunteli, sydän jäinen murtui... yks hento särö siihen... yönsyliin uurtui. kirkkaammaksi kasvoi kuu, sen säteet vettä viisti, hopeisilla sormillaan pojan hiuksia silitti... mutta lait nuo taivahan... ne lujemmat on rautaa... jos hän astuis maan tomuun, yö ois synkempi... pimeintä hautaa... “jospa olet siellä..." poika kuiski rakkaalleen, “astu alas, anna sydämes, riko valat taivaan.” kuningatar kumartui, tuo kalpea kaunokainen, yks kyynel poskea vieri... putos syliin lammen. nousi siit lumme niin kaunis... hopeinen ja hento, eikä kuihdu milloinkaan... tuo... valon kukinto... eikä kuihdu milloinkaan... tuo... valon kukinto... --- Long ago, under the stars, the forests whispered... of the sovereign... of the northern night... whose silver crown shone brightly.... From the mist... her castle was built, its walls covered with constellations, there sat alone the queen of the moon. Her hair like the northern lights, fell to her shoulders, her gaze cold, so deep... the endless northern night. The dreams of the people of the earth rose up to her... she carried them in her heart, so quiet, so lonely. On the shore of the night pond, a shepherd boy sang alone, longing for spring in his voice, watching the spectacle of the sky. The queen listened, her icy heart broke... a single delicate crack... carved into the night. the moon grew brighter, its rays skimming the water, with her silvery fingers stroking the boy's hair... but the laws of heaven... are stronger than iron... if she stepped onto the earth, the night would be darker... darkest grave... "If you are there..." the boy whispered to his beloved, "step down, give your heart, break the vows of heaven." The queen bowed, that pale beauty, a single tear rolling down her cheek... it fell into the pond. From there rose a water lily so beautiful... silvery and delicate, never to wither... that... blossom of light... never to wither... that... blossom of light...
