Kaupunki huokaa hiljaa, kuin muisto jonka vain minä kuulen. Kengät kulkee tuttua reittiä, jota aika on koetellut. Ohi kulkee ihmisiä, joilla on kiire jonkun luo, ja minä pidän kiinni illasta, joka tuntuu jäävän paikoilleen. On päiviä, jolloin ei tiedä mitä etsiä. On teitä, jotka vievät sinne minne ei osaa pyytää. Ja siksi kuljen mukanani lämmin takki kylmälle yölle, jotain mikä muistuttaa, että pehmeys voi kantaa. Etten huku siihen, mikä yrittää viedä voimat, vaan löydän pienen paikan hengittää ja olla hetken rauhassa. Kauppojen valomainokset värisevät kuin epävarmat lupaukset. Ilta on pitkä kertomus, jota kukaan ei lue loppuun. Silti jokin tässä maisemassa vetää puoleensa ehkä se, että täällä ihminen voi pysähtyä ilman syytä. Meissä kaikissa on tarinoita, joita ei sanota ääneen, mutta ne kulkee mukana. Ja siksi kuljen mukanani lämmin takki kylmälle yölle, jotain mikä muistuttaa, että pehmeys voi kantaa. Etten huku siihen, mikä yrittää viedä voimat, vaan löydän pienen paikan hengittää ja olla hetken rauhassa. Ei kaiken tarvitse aueta kerralla. On ihan mahdollista olla matkalla ilman että tietää minne mennä. Ja silti jatkaa. Niinpä kuljen mukanani lämmin takki kylmälle yölle, suojana sellaista vastaan, mitä en osaa nimetä. Ehkä huomenna asiat on toisin, mutta tänään riittää, että jaksan astua tähän iltaan.
