Oli mies ja miehellä vaimo. Tuo miestänsä halveksi. Lapsia pirtissä kolme nurkissa maleksi. Kissakin oli ja koira, se kintuille kuseksi. Se mies kuitenkin hymyili. Oli kuin Hangon keksi. Ei töissänsä ollut kummempaa. Ei arvoa annettu. Eläkeukkona pidettiin. Ei juttuja kerrottu. Nuoremmat kyllä juhlivat, eivät taakaksi halunneet. Oli juhlista yhteisistä haaveet jo haihtuneet. Mutta yksikin ystävä riittää, jos sinua ymmärtää. Yksikin ystävä riittää, täällä jos yksin jää. Yksikin ystävä riittää, yksikin olkapää. Enää et ole yksin, jokin teitä kun yhdistää. Joka ikinen ilta mies tuttuun kahvilaan istahti. Tutut kahvilan pöydässä näki, pari virkettä lausahti. Hän tuttuja silmiin katsoi ja huolia kuunteli. Varttitunnin hän siinä istui. Varttitunnin hän siinä eli.
